Tilaustyöt

Tässä hieman valaisevaa tietoa tilaustöistä. 

Teen hyvin monenlaisia tilaustöitä. Abstrakteja maalauksia ja esittäviä töitä esimerkiksi valokuvan/valokuvien pohjalta. Valokuvien pohjalta tehtyihin töihin tulee tietenkin aina omaa käsialaani ja tyyliäni joten ne eivät ole valokuvien jäljennöksiä vaan itsenäisiä teoksia siinä missä intuitiivisesti syntyneet abstraktit maalauksetkin. 

Tilaustöitä otan vastaan sähköpostin väliyksellä ja yhteydenoton jälkeen yhdessä voimme suunnitella tulevaa maalausta. 

Alla olevassa kuvassa esimerkki viimeisimmästä tilaustyöstä. Asiakksaan toiveiden pohjalta värit ja ehdotelmia tyylistä. Tässä sain kuitenkin hyvin vapaat kädet ja työ syntyi hyvin intuitiivisesti. Tunteiden ja ajatusten pohjalta. 

tilaustyö 50x70cm 'Lähelläsi''
tilaustyö 50x70cm 'Lähelläsi''


Menet ovat varmasti huomanneet maaluksieni aiheiden vaihtuvan melko usein. Se johtuu luonteestani, joka kaipaa uusia virikkeitä ja värejä. Myös halu oppia uutta ja kehittyä on suuri. Olenkin maalannut hyvin erilaisilla tekniikoilla ja hyvin erilaisia maalauksia. Alla muutamia esimerkkejä. Suurin tilaustyö, jonka olen tehnyt on kolmesta maalauksesta kooostuva triptyykki jonka kokonaismitat olivat 100x240cm siitä pieni osa myös alla levissä kuvissa. livenä sitä voi käydä kurkistamassa paikanpäällä Q-Studiossa, Kuusankoskella. 

Vaikka eletäänkin vasta syyskuun alkupuolta, nyt on hyvä aika tehdä teostilausta loppuvuodelle tai jopa alkuvuodeksi. 


Maalaamisiin! 


-Heidi